sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Urpo yliopistossa.



Kun tulee tunne että mun elämä ei voi olla pelkästään tätä. 
Kotia ja työtä. 
Päivästä toiseen. 
Vuodesta toiseen.
Varsin tietoisena siitä etten voi työpaikassani varsinaisesti edetä, 
paitsi kehittymällä paremmaksi. Siinä on aina parantamisen varaa.

Viime keväänä sitten siinä työpaikkoja selatessa eksyin jotenkin mutkien kautta Jyväskylän Avoimen Yliopiston sivuille. Ihan mahtava laaja valikoima mielenkiintoisia kursseja. 

Pitkästä aikaa olin oikeasti tosi innoissani jostain. 

"Ai yliopistoon? Minä?"
" Siinon englanniks eka kirja. ENGLANNIKS! Ethän sä urpo oo lukenu enkkuu vuosiin. Paitsi se yks hömppä kirja jonka sit jätit kuiteski kesken"
" Ei. Ei kato ku ethän sä oo käyny lukiotakaan, et sä jaksa, missä välissä?"
"Nehän on tosi fiksuja ne yliopiston kävijät. Sä et."




Näin mä mietin itsekseni.

Paitsi tiijättekö kun on tarpeeks kikseissä
 ni sitä ei välitä edes mitä omassa päässä pyörii.
Mun on pakko kokeilla.
Eihän siinä menetä mitään.
Rahaa ehkä mutta se nyt ei muuteskaa mun näpeissä pysy.

Kaikista niistä mielenkiintoisista aiheista 
eniten sykähdytti varhaiskasvatus ja psykologia.

Valitsin psykologian.

aikka siinä oli kirja englanniksi heti ensimmäisellä kehityspsykologian kurssilla.

Näin minusta tuli (hidas) opiskelija.





Tilanne on tuon kevään jälkeen muuttunut.
Minut irtisanottiin.
Tässä nyt työttömänä ollessa olen käyttänyt 
aikalailla kaikki illat kello 21-24 opiskeluun että 
saan loput tehtävät tehtyä
 ennen kuin opiskeluoikeuteni loppuu kyseiseen kurssiin.



Ei ihan piis of keik tämä mulle ole.
Ei tosiaankaan.

Mutta aihe kun on lähellä sydäntä ja kiehtova 
niin sitä kummasti jaksaa istahtaa ilta toisensa jälkeen epämukavaan penkkiin ja lukea.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti