torstai 7. toukokuuta 2015

Silloin ja nyt



Iltatähdellähän on ikäeroa veljiinsä 7- ja 9-vuotta.
Jos mä jostain olen hämmästynyt niin siitä miten erilaista tämä vauva-aika on nyt.
Parhaiten tätä voisi verrata esikoiseen koska keskimmäisen vauva-aikana piti jo vahtia sitä esikoista. Nyt nämä vanhemmat ovat jo niin omatoimisia ettei niitä juuri tarvitse vahtia saati viihdyttää.


Ensinnäkin huomaan eron itsessäni.
 Olen paljon varmempi vauvan kanssa ja luotan itseeni että kyllä mä tän hoidan. Ymmärrän vauvaa ja itseäni. Esikoisen syntyessä olin 22-vuotias, muuttanut juuri uudelle paikkakunnalle, ei tukiverkkoa, ei kavereita, mies reissuhommissa viikot. Puunasin kotia ja pölypallot nurkissa vainosivat minua niin paljon etten saanut päivisin nukuttua. Vauva itki ja minä itkin. Neuvolassa oltiin huolestuneita mutta kirkkain silmin väitin että jaksan. Oliko se ylpeys? Että itsehän minä itseni tähän tilanteeseen saatoin, saan luvan selvitä yksin? 
Nykyisin nukun jos nukuttaa, tiskikasat ja pölypallot ei karkaa minnekään, toisin kuin vauva-aika.




Synnytystapa
Esikoinen syntyi sektiolla perätilan vuoksi, loput perinteisesti. Siinä on vissi ero. Tunneside on niin erilainen alussa. Sektiossa siinä kesti aikansa. Keskimmäisen synnyttyä tajusin mistä olin jäänyt paitsi ja nyt kolmannesta tunne oli vielä voimakkaampi. 

Imetys
Esikoista imetin osittaisesti parisen kuukautta, muistan vain miten saatanasti se koski. Laitokselta lykättiin mukaan rintakumi että tuolla sitten imetät. En vieläkään tiedä minne se hävisi. Imuote oli päin prinkkalaa. Tukea en saanut tai osannut kysyä.
"Imetätkö?" utelut ohitin sujuvasti koska se ei kuulu kenellekään muulle ja oli käynyt selväksi miten se on joillekin niin henkeen ja vereen tärkeä.
Vauva numero kakkosta imetin kaksi viikkoa. Päällimmäisenä  muistona miksi, 
on tästäkin kipu vaikka imuote oli priimaa.
Vannoin että jos ikinä kolmas lapsi tulee niin en imetä, en perkele imetä ikinä enää! 
Hah, taisin vielä raskausaikanakin vannoa. Muttamutta.




Tha-daa. 
Kohta kuusi kuukautta täysimetyksellä! 
Tämä on jotain aivan ihanaa, uskallanko väittää että vie äiti-lapsi suhteen ihan toiselle tasolle? Onhan se sitovaa mutta nyt tiedän ja varsinkin käsitän miten lyhyt aika me ollaan toisissamme kiinni. Ja se aika on kullan arvoista.

Isä
Miehen reissuhommat eivät enää ole jokaviikkoisia, tulee siis kotiin iltapäivällä.
On suhtautunut tähän kolmanteen alusta lähtien minusta paljon aikuismaisemmin, järkevämmin, miten tuon nyt sanoisi. Neuvolaankin on päässyt mukaan niin raskausaikana kuin vauvan kanssa. Aika superia!




Se on kaikille kolmelle yhteistä että fiiliksen mukaan mennään kun vielä pystytään. Jossain vaiheessa koittaa paluu työelämään ja sittempä ei tehdäkään mitä huvittaa, milloin huvittaa.


2 kommenttia:

  1. Imetit tai et niin oot kyllä hyvä äiti, mutta oon mä vaan niin ylpee että ei niin hyvistä imetyskokemuksista huolimatta, sä teit sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru <3 Puoli vuotta takana, nyt päivä kerrallaan.

      Poista