aikkamala

Tää blogin pito homma on jäänyt jonnekin sinne kauas taka-alalle.

Onhan tässä ollut vähän vaikka mitä ja pikkusen sitäkii mistä voisin kertoa mutta..niin..

Että jos minä nyt nopeasti paan tähän vaan puumerkkini että elossa ollaan ja sillee.

Vaikka tähän tyyliin että mistä olen kiitollinen ja muuta kivvaa.

* No ensteks Ystävistä. 

Niiteioo montaa mutta sitäkin tärkeämpiä. Tuntuu kuin olisin vihdoin  löytänyt ne oikeet tyypit rinnalle (niin mä tosin olen miettinyt parista muustakin aikanaan tärkeästä ihmisestä, eniveis..)

Yks on semmonen jonka kanssa rymyttiin baarit ja kapakit sillo tosi monta vuotta sitten. Me ei nähdä eikä edes puhuta puhelimessa monestikkaa mutta kun nähdään niin kerätään ne hanskat siitä mihin ne jäi ja jatketaan. Kaikki on ku ennenkii. Me ollaan ne samat tyypit vaikka elämä on vienyt ja tuonut mennessään. Se inhoo viinikumeja ja mä rakastan niitä, Se tykkää eväsleivistä muttei syö niitä niitä sillon ku mä olen vieressä, koska eväsleipien haju on hirveä. Se ruskettuu sekunnissa ja on hassu kun minä sitä kaipaan.

Sit on yks tyyppi joka kyllä tuli oikeastaan puskista. Tai ennemmin kassan takaa. Mä en tiennyt mihin pääni pistin kun menin ekaa päivää uuteen työpaikkaan kohta neljä vuotta sitten. Aikalailla siitä hetkestä mä tiesin että tuossa on mun sisko, se sisko jota mä en ikinä saanut. Se on se jolle mä voin kertoa ihan typerimmätkin asiat, yleensä whatsappilla. Ja se vastaa. Aina. Se tietää mikä mun lemppari leivonnainen on ja tekee sitä ihan vaan että tulisin iloiseksi. Sillä on yhtä musta ja sarkastinen huumorintaju joten me ymmärretään toisiamme jo vilkaisusta. 

Niin. Niiteioo montaa.

* Toiseks sanosin Perhe.

Ja mulle se perhe on ne muutki ko vaan ne jotka asuu saman katon alla.

Mä olen saanut suuremman perheen mitä ikinä osasin kuvitella. Ne käy myös ystävistä.

Se mun aviomies on vieläkin tiijättekö se joka saa minut nauramaan räät poskella (ja myös itkemään), kaikkien näiden 12 vuoden jälkeen se on pysynyt vieressä. Ihan yhtä surkee se on edelleen ostamaan lahjoja.

Sit on mun rakkaat pojat. Kaikki kolme omanlaisiaan persoonia, täydellisiä nuoren miehen alkuja joille toivoisin voivani opettaa elämästä paljon. Emmie mitenkään pysty enkä haluakkaan kaikkee opettaa mutta niin että ne tietää mitä ovat, mistä tuleevat, mitä haluaavat (äiti ku ei aina oo itekkää varma) ja minne menevät. Fiksuja ne on, ihan yllättävän fiksuja. Jos minä jotain toivon niin varmasti sitä etteivät kadottaisi sitä avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta.

Lopuks on ne muut tyypit joille ei tule sanottua läheskään liian usein että tykkään teistä, olette rakkaita ja ajatuksissa.

* Kolmanneks ois sit liuta pieniä asioita..

Koti.

Syksy.                  

             Terveys.

Uudet juoksukengät.                                

          Aurinko.

Postikortti.                 

Hiljaisuus.

                     Metsä.
Työ.

Kauniit esineet.

Nauru.
Tippuneet kilot.