No et arvaa kuiteskaa..

No niin. 

kröhöm

Kävin siis lenkillä.

En kehannu facessa tai instassa 

mainostaa niin piti ihan postaus kirjottaa.

Toista kertaa sitten syyskuisen Extreme Runin. 

Tilanne on kerrassaan sellainen että:

yks: housut kirraa

kaks: kolmen viikon kasvisten puputus ei näy muualla ko naamassa. WTF?

kolme: haluun Garmin Forerunner 235 

neljä: muistelen että olin mukavempi kun pääsin liikkumaan

viis: jouvun nyt päivät istumaan. Tuskaa.

Bonus: kesä on ihan nurkan takana!

Oikeesti äskönen lenkki oli kyllä jo toinen.

Toissapäivänä aattelin että käyn vaan reippaalla kävelylenkillä,

sitten huomasin veteleväni juoksupöksyjä jalkaan 

kyyyyllä ne mahtu..,

vähäse siinä olin että mitäs nyt tapahtuu.

Syksyllä ostin urheilurintsikat ja nyt käytin niitä ekaa kertaa.

Köytin sykemittarin paikoilleen ja vedin kaikki (2) tekniset pitkähihaiset päälle.

Olin hei innoissani.

Napit korviin, juoksukelloon kepsi päälle ja menoks

  heti ko gps löyty.

Ensinhän mä olin että no en kai mä jaksa mitään juosta.

Hölökyttelin.

Tuli Robbie sitte siihen korvan juureen ja aloitti Party like a russianin.

Juoksin.

En kauaa tai pitkälle.

Mutta juoksin!

No oli siinä yks pimeä tiekin.

Matkaa tuli noin 3 km.

Kivvaa oli. 

Aina tämmösten jälkeen mä mietin niitä syitä miks ei ole tullut lähdettyä aikasemmin.

Kun mä oikeasti tykkään tästä.

Kai mä olen semmonen tuurijuoppo..ksija

Tänään mua nauratti miten biisit osuu kohilleen. 

Musiikki on paras juoksukaveri.

Ihmetytti et miten mä jaksan juosta ollenkaan? 

En oo tehny moneen kuukauteen yhtään mitään.

Toisaalta siinä euforiassa alkaa tehdä liian suuria suunnitelmia.

Tiedän että sujuvaan viitoseen pääsen kun haluan, 

motivaatio loppuu yleensä ennen sitä.

Kymppiä en ole ikinä juossut.

Puoli maraton siintää hemmetin kaukana haaveissa.

Nyt en tee mitään lupauksia itselleni.

Olen armollinen. 

Pffft..muaahhahhaaa!

Mikä sitä sitte ois isona?

Mulla on tässä ollut aikaa miettiä.

Miettiä, pähkäillä, tunnustella, venkslailla päässä ees ja takas, 

välillä oon unohtanu koko homman mut sitte taas

 (yöllä)

 ne ajatukset on hiipineet takasi tyyliin 

"wazzaaap bitch, tässä me ollaan".

Ja sit mä oon ollu niitten kanssa siinä.

Yksin pienessä päässäni.

Ni moon miettiny sitä mikä musta tulis sitte isona.

Tiedän aika tasantarkkaan mitä mä en haluu olla tai tehä. 

Mut sitku niitä potenttiaalisia ehdokkaita on tässä 

kuiteski pyöriny jos minkäkii näköstä.

Ajatus lähti,

 onhan se lymynnyt tuolla jossain taka-alalla, 

tästä psykologian opiskelusta.

Oisko tää nyt sitte se viitta sinne oikeeseen suuntaan?

Löysin ehkä sen päätepisteen minne tähtään.

Mutta voi. 

Voikummää vaan sanon että tie sinne on pitkä 

ilman alan pohja koulutusta varsinkii.

Mutta mihis mulla kiire on?

Askel kerrallaan ihan rauhallisesti.

Urpo yliopistossa.

Kun tulee tunne että mun elämä ei voi olla pelkästään tätä. 

Kotia ja työtä. 

Päivästä toiseen. 

Vuodesta toiseen.

Varsin tietoisena siitä etten voi työpaikassani varsinaisesti edetä, 

paitsi kehittymällä paremmaksi. Siinä on aina parantamisen varaa.

Viime keväänä sitten siinä työpaikkoja selatessa eksyin jotenkin mutkien kautta Jyväskylän Avoimen Yliopiston sivuille. Ihan mahtava laaja valikoima mielenkiintoisia kursseja. 

Pitkästä aikaa olin oikeasti tosi innoissani jostain. 

"Ai yliopistoon? Minä?"

" Siinon englanniks eka kirja. ENGLANNIKS! Ethän sä urpo oo lukenu enkkuu vuosiin. Paitsi se yks hömppä kirja jonka sit jätit kuiteski kesken"

" Ei. Ei kato ku ethän sä oo käyny lukiotakaan, et sä jaksa, missä välissä?"

"Nehän on tosi fiksuja ne yliopiston kävijät. Sä et."

Näin mä mietin itsekseni.

Paitsi tiijättekö kun on tarpeeks kikseissä

 ni sitä ei välitä edes mitä omassa päässä pyörii.

Mun on pakko kokeilla.

Eihän siinä menetä mitään.

Rahaa ehkä mutta se nyt ei muuteskaa mun näpeissä pysy.

Kaikista niistä mielenkiintoisista aiheista 

eniten sykähdytti varhaiskasvatus ja psykologia.

Valitsin psykologian.

aikka siinä oli kirja englanniksi heti ensimmäisellä kehityspsykologian kurssilla.

Näin minusta tuli (hidas) opiskelija.

Tilanne on tuon kevään jälkeen muuttunut.

Minut irtisanottiin.

Tässä nyt työttömänä ollessa olen käyttänyt 

aikalailla kaikki illat kello 21-24 opiskeluun että 

saan loput tehtävät tehtyä

 ennen kuin opiskeluoikeuteni loppuu kyseiseen kurssiin.

Ei ihan piis of keik tämä mulle ole.

Ei tosiaankaan.

Mutta aihe kun on lähellä sydäntä ja kiehtova 

niin sitä kummasti jaksaa istahtaa ilta toisensa jälkeen epämukavaan penkkiin ja lukea.

Sokerimassa noviisi

Mistäköhän tämäkin idea taas lähti.

Varmaan siitä ko mietin pienimmän synttärikakkua.

"Enpä oo kokeillu ikinä sokerimassasta tehhä mittää"

Otin haasteen vastaan iteltäni.

Kakkupohjalla ei niin ollut väliä, 

tärkeintä oli päästä testaamaan sitä kuorrutushommaa.

Tästä kuvasta huomaa nyt sitte ettei sillä tosiaan ollu mitään väliä.

Ompahan nyt kokeiltu Viljatuotteen gluteeniton vaalea jauhoseos.

Ei sovi kakkuun minusta.

Että jatkossa ihan sillä perinteisellä perunajauholla pohjat sitte.

Olen siis gluteeniton. 

Siinä ko sitä kakkupohjaa pistin puoliks

 nii kävi sillee perinteiset että pohjista tuli eri paksuiset. 

Ei haitannu nyt sekään.

Väliin tuusasin ystävän tekemää omenahilloa

 (vuodelta 2012, muistakko nää?)

 ja suklaavaahtoa, pussikamaa.

Varsinainen makujen ilotulitus.

Se suklaavaahto oli aika pistävän makuista.

Sitte päästiin itse asiaan.

Olin ostanut valmiiksi yhden paketin mustaa ja valkoista sokerimassaa.

"neljän munan kakkuun on hyvä varata ainakin 750g massaa"

No voihan vttu.

Senhän voi arvata saako tältä kylältä mustaa massaa

 jolla siis oli tarkoitus tehdä koko kakun kuorrute.

Kaikki kaksi kauppaa kävin läpi, toisessa huokailin ja 

mietin uuden toimintasuunnitelman.

"Pätmäni. Mä teen pätmänin.

Valkoinen pohja ja siihe se musta pätmäni lepakkohässäkkä."

Päästiin asiaan.

Ripottelin suoraan tomusokeri paketista matskua

 ja mietin että eeei kai tää nyt näin voi paakkusena tähän jäähä? 

Ymmärsin ihan itse siivilöidä tomusokerin pöydälle.

Ihan vähän jännitin että miten se iso pohja

 nyt pitäis saaha käsin tuohon kakun päälle mutta

kai siinä oli jotain enkeleitä ja hyvää tahtoa nyt mukana

 kun se ihan repeemättä siihen laskeutui.

Alareunasta tuli ihan helvetin ruma.

Mut mä oon hyvä feikkaamaan.

"Fake it if you can't make it"

Niin no se pätmäni muottihan oli kadoksissa.

Tai oikeestaan mä en ole edes varma onks mulla semmosta.

Ni keksin omasta mielestäni ihan ookoo tuuraajaan.

Bää.

Testasin! Lumene puhdistusvesi

Siis määhän olen tämmönen tuotetestailija.

 Mun beutycorneri pursuaa purkkia ja purnukkaa.

En ymmärrä incistä just mitään. Sen tiiän että parabeenit on pahasta, hyihyi. 

Jos ostan tietoisesti tuotteen niin olen tehnyt siitä kattavan taustatyön ennenkuin ostan. Lähinnä blogeista ja lehdistä. Suurin osa minun hyllyjen täyttäjista tulee Livboxista. Kuuklaa jos et tiiä jo.

Tässä kuussa tuli tämä mm. Lumenen puhdistusvesi.

Äsken sitä eka kerran testasin.

Eka ajatus oli että riittääkö tämä minun naamaan.

Purkki on siis pieni.

Mutta mä olenkin aina ollut ihan hiton huono arvioimaan määriä. 

Ja mittoja. Ja matkoja. Ja painoja.

 Mitä näitä nyt on.

Riittihän se.

Kuus vai seittemän vanulappua siihen meni.

Silmienympärystä kirveli se hinkkaaminen vaikka kuinka hellästi olevinani toimin.

Siitä kun pääsin ohi ja hetken tuulettelin naamaani niin tajusin

että eipä muuten kiristä yhtään!

Ja se on jotain mun naamassa.

Että ihan mainio tuote silleesä!

Se mikä mua näissä puhdistusaineissa ilman vettä ärsyttää on se että niistä tulee roskaa.

 Voisin tietysti jollain pestävällä pehmeällä, ohkasella pyyhkeellä korvata ne jatkossa.

Aikaakin siinä tuhraantuu hinkatessa ripsaria pois, puhumattakaan jos käyttää enemmälti silmämeikkiä. Sua tiijä sitte.

Mutta ei. 

En usko että meistä hyvät kamut tulee. 

Jossain mökillä tai muualla missä ei juoksevaa vettä tuu niin tää on varmasti passeli mutta 

1: kuka meikkaa mökillä?

2: mökillä saunotaan hei kamoon! Jos ne meikit nyt naamassa jostain syystä on niin en oo ihan niin tarkka, pesen ne saunassa pois vaikka koivu shamppoolla.

Että testattu on.

Ei pääse jatkoon,

Suloinen aamulenkki

Vissiin tän vuoden eka aamulenkki suoritettu.

Aamulenkki siis siinä merkityksessä etten

ketään vienyt samalla tarhaan / käynyt kaupassa / muuta.

Vaan siis ihan heräsin ja aattelin että 

hitto, aamulenkki! Viikonlopun ainoo rako päästä! Mitä mä paan päälle?  

 Sillee mä siinä aamulla mietin.

Haisuli mukillinen sokeroimatonta vadelmakeittoo naamaan ja menoks.

 Ku eka olin järkkäilly kaikki piuhat ja vyöt paikoilleen. 

Radikaalimunaus tuli kyllä tehtyä. 

En löytänyt urheilurintsikoita ni laitoin tavalliset. 

Notta kumpua tällä kertaa oli mutta jumaliste että oli epämiellyttävät!

 Olkaimet tippu sen sata kertaa ja kaarituki painoi ikävästi ja sykevyö ei ollu siellä päinkään missä piti koska ne kaarituet!!

Argh!

Alkuun meno oli oikein mainiota, kiitos Disturbedin. 

Tykkäsin!

Mutta sitten.

Sitten se tuttu jomotuspakotus säärissä alkoi. 

Ne huuti mulle että nyt kuule lopeta! Me ei kestetä tätä!

Kävelykshän se meni.

Loppu matkan haaveilin semmosesta pilatesrullasta jolla vois hieroa itse jalkoja. Ja kurkkasin just avatun hieromalaitoksen ikkunasta hintoja. 

Silti mun urkkakello väitti et tuli tehtyä kovatehoinen harjoitus.

Meillä taitaa olla vähän eri käsitys reenin rankkuudesta.

Mutta jaa, mähän se tässä noviisi olen. 

Tän kellon on sentäs suunnitelleet ammattilaiset.

Kai ne sit tietää.

Kun Sanna lenkille lähti

what's up bitches!

Tyylikästä.

Noni. Asiaan.

Juokseminen. 

Melkosen suosittu laji tätä nykyä. Tuntuu että kaikki juoksee. Ni mäki juoksen sit. 

Minne me muuten juostaan?

Otetaaks alusta? Ei mee kauaa.

Ni mä lopetin tupakanpolton edellisen kerran 2013 alkusyksystä ja sillon tilalle tuli juokseminen. Se oli sillon mun keino päästä tuhlaamaan ylimääräiset energiat ja raget. Ja voi saatana että mä juoksin. Entiseks "vittu ku mähän en juokse"- tyypiks mä kipitin pitkin teitä pari kuukautta aikalailla joka riivatun ilta. Tällee kolme vuotta vanhempana ja viisaampana voin sanoa että ois kantsinu vähä himmata tahtia, ei ois ollu niin kipee sit kaikesta siitä juoksemisesta. Kaikki minussa venyneestä vatsanahkasta alaspäin huus hoosiannaa mutta ei, lenkille vaan. 

Sit mä tulin raskaaks ja se oli siltä osin siinä.

Välissä siis kolme vuotta ja yks synnytys (järjestyksessään kolmas jos tää on jollekkii uus juttu)

Lopetin taas tupakanpolton.

1 kuukausi, 21 päivää.

Ja sit mentiin, trikoot vähä pisti vastaan ja jätti muhkuroita vyötärölle mutta niin vaan vedin ne jalkaan ja kaivoin isoimman teknisen paidan mitä kaapista löysin. 

Tein myös terävän huomion.

Urheilutopit litsaa nää "tissit" niin hyvin että mullei oo tissei olleskaa! Kuka nyt tisseillä juoksee mutta oishan se ihan jees jos ees vähä jotain kumpu ois rintamukse kohdalla niinku naisilla yleesä tuppaa olee. Että mun instassa ei sit oo niitä "tissivakoherutus" kuvia. 

Ne vanhat ihkut  pinkit Asicset aiheutti ihan suht muhkeita rakkuloita ja ihan enstekshän sit piti uudet popot ostaa. Ne mä itseasiassa ostin jo vuos sitten..hmm..jos tarkkoja ollaan. Et kai mä sillonkii yritin itelleni jotain tehdä. Oranssit Asicset. Jalkojen kipeytymistä selitti myös väärin tuetut kengät. Tämä vänkäsääri tarvis pronatoidut.

Ollaan siis tässä päivässä ja äskösen (ihan pskan) lenkin jälkeen oli niin kiva fiilis sit kuiteski.
Yritän kovasti totutella kinttujani asfaltille pururata juoksentelun jälkeen. Ei vaan oikeen lähe, ei sitte millää. Tosin vasta kolmas lenkki ja tässä oli vajaa viikko väliä. Mä niin kuulen ja tunnen miten mun penikat vallan villiintyy ja aamulla etsin mahallani vessasta hirudoid fortea avuksi.

Ai onks mulla tavoitteita tän harrastuksen suhteen?

Kiitos kysymästä.
Villeimmissä haaveissani juoksen niin etten meinaa tukehtua joka hetki. Mä nimittäin olen nähnyt semmosia lenkkeilijöitä joitten ei tartte kilpailla punasuudessaan paloauton kanssa!! OON OON!

Tällä hetkellä tavoite on se vitonen, itseasiassa tiedän että se menee kunnon lämmittelyllä ja "et nyt läski varmana luovuta"-asenteella. Tässä syksyn aikaan mä vielä yllätän itteni joo.

Sit kai se seuraava ois kymppi. Oon suunnitellu jo reitinkii!

Kaks viikkoo sitten mä lupasin itelleni että sitten kun oon juossu kympin niin saan ostaa itelleni urheilukellon.

Aika hyvä porkkana vai mitä?

Otin vähän ennakkoo ja tässä se nyt mun ranteessa on.

Mut jos mä kerron siitä sit toiste?